2022
VUODEN NEONATAALIHOITAJA 2022 ANNA-KAIJA PALOMAAA
Anna-Kaija on työuransa aikana kehittänyt keskosen ja vastasyntyneen hoitotyötä sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla, ja hän on ollut mukana kehittämässä
– keskosen hoitotyön perehdytysmateriaalia
– työryhmän kanssa keskosen ja sairaan vastasyntyneen perhelähtöistä hoitotyötä (PPSHP:n laatupalkinto 2016)
– Taitava Neonataalihoitaja -koulutusta
Lisäksi Anna-Kaija on
– kouluttanut henkilökuntaa eri osaamisalueilla perhelähtöiseen hoitotyöhön
– osallistunut monitieteelliseen kivunhoidon tutkimiseen (pro gradu ja väitöskirja)
– pitänyt NIAPAS koulutuksia eri puolilla Suomea
– ollut aktiivisesti mukana vastasyntyneen toimenpiteen aikaisen lääkkeettömän kivunhoidon hoitosuositus -ryhmässä
– verkostoitunut laajasti erityisesti kivunhoitoon liittyen
– pitänyt keskosen hoitotyöhön liittyviä koulutuksia muun muassa perinatologisen seuran koulutuspäivillä.
Kaiken tämän lisäksi Anna-Kaija on 20 vuoden jälkeenkin vielä aidosti ja oikeasti kiinnostunut keskosen hoitotyöstä ja sen kehittämisestä.